Säilytä ergonomiasi myös kasinopeleissä

Kasinopelien maailmassa ajantaju katoaa helposti ja viihdyttävän pelin parissa voi viettää jopa tunteja. Hyvä peli onkin erinomainen tapa rentoutua ja erityisesti mobiilikasinoiden parissa aika kuluu esimerkiksi julkisissa kulkuvälineissä kuin siivillä.

Jokaisen kasinopelaajan on kuitenkin hyvä muistaa digitalisaation mukanaan tuomat ongelmat, joista yksi on erityisesti nuorten vähentynyt liikkuvuus, ryhtiongelmat ja niistä johtuvat selkä- ja niskasäryt. Ihmiselimistö on siinä määrin sopeutuva, että se adaptoituu kyllä jatkuvaan koneen tai mobiilialitteen ääressä istumiseen, mutta tästä voi seurata edellä mainittujen ongelmien lisäksi myös pitkäaikaisia kroonisia särkyjä, jotka rajoittavat elämää monessa eri muodossa. Pidä siis itsesi terveenä kasinopelaamisen ohessa huolehtimalla ergonomiastasi.

Nouse välillä ylös

Kuten jo aiemmin mainittiin, pelaamisen ohessa aika tuppaa lentämään kuin siivillä. Siksi intensiivisen pokeripelin ohessa saattaa jämähtää paikalleen, eikä niskasärkyä välttämättä edes huomaa ennen kuin tilanne on ohi. Kun edessä on pitkä pelipäivä, kannattaakin suosia erilaisia ajastimia, jotka hälyttävät tietyin aikavälein. Näiden hälytysten kohdalla on hyvä nousta edes muutamaksi sekunniksi ylös ja oikaista ryhtiä siten, että selkä palautuu luontaiseen asentoonsa ja veri lähtee taas kiertämään. Tällaiset mikrotauot auttavat usein myös siihen, että ajatus kirkastuu ja peli sujuu taas hieman paremmin, kun keskittyminen on helpompaa.

Panosta kunnolliseen pelitilaan

Jos tiedät pelaavasi paljon, kannattaa todella panostaa siihen, että tilassa on muutakin kuin sohva, jolla maataan huonossa asennossa, tabletti kädessä. Kannattaa selän ja hartioiden alueen lisäksi kiinnittää huomiota myös käsiin ja ranteisiin, jotka saattavat helposti rasittua, mikäli ovat väärässä kulmassa tai hiiri ei ole käteen sopiva. Käsiä on hyvä välillä nostaa pois näppäimistöltä, pyöritellä ranteita ja laskea älylaite pois kädestä.

Hyvä vinkki on sijoittaa asioita mahdollisimman kauas toisistaan myös pelitilassa, jonka seurauksena joutuu pakostakin nousemaan välillä ylös. Nykyään on myös saatavilla runsaasti erilaisia rannetukia, ja muita käsien ergonomiaa parantavia apuvälineitä. Mikäli haluaa istua pöydän ääressä pelaamassa, ei satulatuoli varmastikaan ole huono hankinta. Huolehtimalla omasta ergonomiastaan pelaamisen aikana varmistaa sen, että suurten voittojen sattuessa kohdalle on myös riittävässä kunnossa käyttääkseen rahansa unelmiensa toteuttamiseen.